torstai 6. maaliskuuta 2014

Talous on apuväline - talouden abc, Pikkuparlamentti 6.3. klo 10-11


Hei kaikki tuotekehittäjät,

Kuten kerroin Valamossa niin tänään mietitään miten teemme taloudesta itsellemme tutun ja apuvälineen työhömme tukemaan ja helpottamaan tekemisiämme. Lisäämään ymmärrystä ja iloa työhömme.

Tänään torstaina klo 10-11 Pikkuparlamentissa aloitamme siis pohdiskelun miten voisimme yhdessä opetella ymmärtämään talouteen liittyviä asioita paremmin. Talous liittyy kuitenkin koko ajan kaikkeen mitä teemme ja olisi hienoa jos talouteen liittyvät asiat eivät olisi meille mörkö. Talous on oikeastaan apuväline. Ja jos oikein mietimme niin siihen liittyy paljon myös tunteita. Kiinnostavaa. Kukin voi pohtia näitä asioita omasta näkökulmastaan. Ei ole tarkoitus, että meitä tulisi kaikista talouden huippuasiantuntijoita. Toki niinkin voi olla, mutta työmme näkökulmasta asiaa tarkastellen.

Ajatuksena on tänään pohtia olisiko tällaisille kokoontumisille tarvetta esim. kuukausittain tai useammin ja millaisia asioita ihmiset siellä haluavat juteltavan. Kaipaammeko vuosikellotyyppisesti pohdintaa mitä talouteen liittyviä asioita on ja mitä termejä käytetään (ne tuntuvat välillä vierailta) ja mitä asioita missäkin vaiheessa vuotta on syytä pohtia, proaktiivisesti eli hiukan etukäteen jo asioihin henkisesti valmistautuen? Tänään jutellaan hieman tilinpäätökseen liittyvistä asioita, mutta pääosassa on tosiaan se mitä me kaikki työntekijät ja poliittiset päättäjät haluamme.

Kaikki tervetulleita! Ja paikalle voi sitten tulla myöhempiin tapaamisiin jos tänään ei pääse paikalle.

Terv. Ulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti